LISÄTIETOA:

lauantai 12. lokakuuta 2013

Minkälaiset aidat rakentaisin kotitalliimme?

"Kuinka korkeat aidan tolpat ovat? ja kuinka syvälle ne on kaivettu maahan? Onko niissä betonivalu vai onko suoraan maassa? Ja mistä olet hommannut tolpat?"


Sain ylläolevan kysymyksen kommenttina edellisen blogihöpinäni alle ja ajattelin vastata siihen laajemmin kuvien kera.

Meillä on tarhojen aidat rakennettu pääosin marraskuussa 2009 ja joko saa sanoa neljä vuotta myöhemmin, että hyvin ovat toimineet? Toki lankoja on vaihdettu ja korjattu kulumisen mukaan, maaliakin lisäilty vuosien aikana, mutta muuten ei ole ollut tarvetta yhdellekään tolpalle tehdä yhtään mitään.


Nämä kuvat on otettu elokuussa 2010, mutta valitsin ne, koska niistä näkee todella hyvin aitojen rakenteen.

Tolpat ovat korkeudeltaan 1,80 metriä. Ts. ylin sähkölanka kulkee hyvinkin korkealla. Voi kuulostaa ja vaikuttaa hurjalta, mutta laitetaanpa melkein metri lunta maahan ja ajatellaan asiaa uudelleen. Ei ole ollut tarvetta tehdä mitään erikoisviritelmiä suurenkaan lumimäärän aikaan tolppien jäädessä lyhyeksi.
Eikä yhtään haittaa, etteivät hevoset harkitse aitojen yli loikkimista tai läpipuskemista.

Tolppien materiaali on aivan tavallista metreittäin myytävää puutavaraa kooltaan 10x10 cm. Aikoinaan ostettiin kuorma-autollinen materiaalia ja sen jälkeen vaan sahailemaan sopivan mittaisia aitatolppia.

Tolppien jalat, kuva lainattu Prisma.fi

Tolppien jalat ovat terästä ja ne on lekan kanssa hakattu maahan, betonivaluja ei ole tehty. Tolppakärkien koko on 102 x 102 x 700 mm. Niissä on kuvien mukaiset "teräshampaat" ylhäällä, jotta puuosa pysyy hyvin ja jämäkästi tolppakärjessä kiinni.

Marraskuu 2009


Löysin koneen kätköistä muutaman työvaiheista kertovan kuvankin. Ensin on tehty rautakangella aloitusreikä tolpan tulevaan kohtaan, sitten lyöty teräskärjet maahan painavalla lekalla, sahattu tolpat sopivan mittaiseksi ja naputeltu ne lekan kanssa kiinni tolppakärkiin. Koska tolpat ovat korkeat, on apuna käytetty kuvassa näkyvää punaista pick-upia. Toinen jätkä istuu ratin takana siirtämässä autoa ja toinen nakuttelee lavalta tolppia kiinni.

Harva kysyy, mutta moni varmasti miettii: Mitä nuo tulivat maksamaan? Ne tulivat mielestäni maksamaan paljon, mutta kunnon kertapanostuksella on murheilta säästytty. Yksi näin suuri tolppakärki maksaa n. 8-10 € / kpl ostopaikasta riippuen, 10x10 cm puutavaran hinta taisi olla 3-4 euroa / metri ja työnhinnan jokainen määritelköön itse-itselleen. 
(Huomio! Meillä laitettiin jo pelkästään ensimmäiseen kahteen tarhaan 60 tolppaa...)

Tolppien hinnan päälle sitten vielä aitalangat, eristimet, sähköpaimen, maadoituskepit ym. Ei ole halpaa se hevosten pitäminen kotonakaan. Eivätkä pelkät vahvat tolpat pidä hevosia aidan sisäpuolella. Ehjät langat ja HYVIN KIERTÄVÄ SÄHKÖ on se juttu! Talvella meillä(kin) on tämän jälkimmäisen asian kanssa ollut ongelmia, mutta (kop-kop) vain yhden kerran on hevonen tullut aidoista läpi näiden vuosien aikana! Eikä sekään ollut oma otus.

Kannattaa huomioida rakennusvaiheessa myös portin leveys. Kun portin kohdan jättää riittävän suureksi, pääsee esim. traktorilla ajamaan suoraan tarhaan sisälle ilman mitään muutoksia. Meidän tarhanpohja- projektin aikaan tosin leveys ei enää riittänyt, mutta siinäkin tapauksessa tämä tolpparatkaisu oli aivan super! Rautakangella saa (raakaa miesvoimaa käyttäen) nostettua tolpan kokonaisuudessaan pois maasta ja laitettua sen samaan reikään takaisin naputtamalla varovasti lekalla puutolpan päästä.

Aitojen rakentamisen iloa jokaiselle hevosista kotipihaan haaveilevalle tai aitojen korjausta miettivälle!

Voitto lokakuussa 2012.
HUOM! Tämä on meidän "ponitarha" ja siinä on aitatolpat matalammat.

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista luettavaa ja huolella olette tehneet tarhat. Alimmainen kuva on hieno, siinä yhdistyy punainen kirkas rakennus, keltaiset puun lehdet ja alla vireä heppa. Jos valokuvaa voisi ikäänkuin "parantaa" siis siinä mielessä täydellinen postikorttikuva niin nuo valkoiset heinäpaalit kun saisi pois. :D Siis kuvana tämä on tosi upea, postikortiksi täydellinen. Nämä nyt huomiona kun mies harrastaa valokuvausta. Kuvasta tulee mieleen keskieuroppalainen maisema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos kuvakehuista! :)
      Itsekin pidän kuvasta, vaikka siinä tosiaan olisi muutamia "hienosäätöä" kaipaavia asioita. Otoksessa yhdistyivät kivasti aidat, hevonen ja syksy, joten valitsin sen siksi tähän kirjoituksen päätteeksi.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen juttu ja hienot on tarhat =) Mutta kyllähän se kertapanostus maksaa itsensä takaisin, kun ei tarvi joka vuosi olla korjaamassa!
    KoneAgriassa ihasteltiin alumiinista putkiaitaa, jossa kiersi sähkö! Oli aika hienot systeemit, portin lukonkin kun aukaisi, niin portissa ei enää kulkenut sähkö :D Hinta oli noin 20 €/juoksumetri.
    Onneks mun hepat on ollut (ainakin vielä) niin fiksuja, että kesät-talvet on selvitty ihan normaaleilla puutolpat/muovitolpat + sähkölanka -systeemeillä! Tinksuhan se hajoitti aitoja pitkin talvea, se se oli vasta raastavaa hommaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarhat ovat olleet todella super hyvät! Kyllä niitä silloin aikoinaan rakennettiinkin pitkään ja hartaasti...

      Olen itsekin aina toisinaan joutunut katkenneita lankoja paikkailemaan ja sehän vasta namia hommaa on! Varsinkin jos keliolosuhteiksi valitaan pimeys + tuuli + kaatosade tai paljon pakkasta + viima.

      Kovin kuulostaa mielenkiintoiselta tämä sähköistetty putkiaita! Ei taida vaan ihan olla riittävän alhaalla siinä poikkipuut ehkäisemässä miniponien karkaamista.
      Lisäksi, jos hinta olisi n. 20 e / metri, niin mitäs tuon meidän yhden tarhan aitatarvikkeiden hinnaksi tulisikaan... Hmm... Pikaisella laskulla n. 3000 € !!!! Kääääk! :D

      Poista
    2. Aitoihin todellakin kannattaa panostaa! Meillä on muuten hyvin samanlainen ratkaisu mutta tolpat ovat vielä korkeammat, 2 metriä. Vieressä menee maantie enkä ota pienintäkään riskiä, että kukaan karkaisi koskaan tarhasta. Näin ei ole onneksi 6 vuoden aikana tapahtunutkaan =)

      Kaksi isoa tarhaa ja kenttä on aidattu tällä systeemillä. 2,5 metrin tolppia meni muistaakseni 80 kpl ja lautaa ja sähkölankaa satoja metrejä. Luojan kiitos en enää muista mitä ne tuli maksamaan, mutta monta tuhatta kuitenkin. Ja niitä laitettiin käsipelillä varmaan kuukauden päivät joka päivä... Mutta on kannattanut!

      Poista
    3. Tämä paikka on "keskellä-ei-mitään", mutta siltikään en halua hevosiani kirmaamaan naapurin peltoon tai poistumaan aidatulta alueelta oma-alotteisesti yhtään mihinkään.

      Kerran se aidan teko laskuineen kirpaisee, mutta mitäs se menikään...? Köyhällä ei ole huonoon varaa. Aita maksaa itsensä äkkiä takaisin ja on helpotus, ettei koko aikaa repsota sieltä eikä täältä. Näyttääkin kauniilta! Toki vielä paremmalta paksumman langan kanssa, mutta se tarina taitaa olla vasta ensi kesänä kerrottavaksi... ;)

      Poista
  3. Kiitos Taru sinulle tästä postauksesta!! =) Tästä on paljon hyötyä tulevaisuudessa =)

    Terveisin alkuperäinen kyselijä

    VastaaPoista